Kemikaalittoman puhtaanapidon puolesta
Omasiivouksen tarina
Yrittäjä Mikko Haapsaarella on mittava ura siivousalalla. Haapsaari opiskeli ensin kokisi ja sen jälkeen siivousteknikoksi. Omasiivouksen hän perusti vuonna 1993 palvelemaan pääkaupunkiseudun yrityksiä.
Utelias luonne ohjasi Haapsaarta ratkaisemaan siivoustyössä havaitsemiaan haasteita. Yksi oli alan matala arvostus. Toinen oli siivouskemikaalien runsas, jopa virheellinen käyttö. Näihin Haapsaari lähti etsimään ennakkoluulottomasti ratkaisuja.
Asiat loksahtivat vuonna 2017 Business Network International -tapahtumassa, jossa Haapsaari tapasi tulevan yhtiökumppaninsa Timo Kaarlelan. Yhdessä he keräsivät ympärilleen alan johtavien tutkijoiden ja asiantuntijoiden joukon ja lähtivät kehittämään täysin kemikaalitonta ja myrkytöntä siivousmenetelmää, josta myös siivoojat hyötyisivät.
Menetelmä sai nimekseen Ownwell ja sen näki päivänvalon syksyllä 2018. Puhdistettuun veteen ja eläviin mikrobeihin perustuvan innovaation tekee ainutlaatuiseksi mikrobiologian ja kemikaalittomuuden yhdistäminen. Oman yrityksensä johtamisen ohella Haapsaari toimii Ownwell-yhtiön teknologiajohtajana ja tuotekehitysryhmän jäsenenä.
Ownwell-menetelmä on lyönyt itsensä nopeasti läpi. Omasiivouksen ohella menetelmää hyödyntävät lukuisat siivouspalveluyksiköt suomalaisissa yrityksissä, kunnissa ja laitoksissa.
"Olemme todistamassa suurta muutosta puhtausalalla. Yhä useammassa työ- ja opiskelupaikassa on heitetty hyvästit turhille siivouskemikaaleille. Tämä on kestävää kehitystä sekä siivoojien, tiloja käyttävien ihmisten, että ympäristön kannalta", iloitsee Mikko Haapsaari.
"Myös siivoojien motivaatio kasvaa, kun heillä on mahdollisuus kouluttautua kemikaalittoman siivouksen asiantuntijoiksi."
Siivousalalla "villakoirakuiskaajanakin" tunnettu Haapsaari on saavuttanut mainetta kemikaalittoman siivouksen syvällisenä tuntijana.
"30 vuoden ammattikokemukseni mukaan siivouksessa tarvitaan loppujen lopuksi todella vähän kemikaaleja."
Mikko Haapsaari, siivousteknikko, yrittäjä